logo_200v.gif
UUTISKIRJE 3/2011
 

TEM ja Senaatti yhdessä kohti energiatehokkuutta 

Tilatehokkuus parasta energiatehokkuutta

- TEM:n on toimittava energiatehokkuudessa edelläkävijänä ja siksikin nyt solmittu sopimus on merkittävä, kommentoi kansliapäällikkö Erkki Virtanen uutta toimintamallia.

- Asiakkaidemme kiinnostus on kasvamassa vuokramalleihin, joissa sovittuja ylläpitokuluja laskutetaan todellisten kustannusten mukaan tai joihin sisältyy esimerkiksi yhteisiä energiansäästötavoitteita. Green Lease -sopimuksessa voidaan yhteisesti päätettyjen energiainvestointien perusteella sopia yhteisistä tavoitteista sekä kustannusten jakamisesta saavutettujen tulosten perusteella. Koska malli vaatii useimmiten investointeja, voidaan sitä soveltaa luontevimmin uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeiden yhteydessä. Sopimusmalli lisää läpinäkyvyyttä ja asiakasyhteistyötä, kertoo johtaja Petri Turku.

TEM:n tilojen uudistamisessa myös tilatehokkuus on keskeisessä roolissa, onhan se parasta energiatehokkuutta. Eteläesplanadi on ensimmäinen arvokiinteistö, johon Senaatti-kiinteistöt toteuttaa monitilaratkaisun. TEM:n uudistettaviin tiloihin tulee enimmäkseen tiimitiloja, mutta myös jonkin verran kahden ja yhden hengen työhuoneita. Lue lisää TEM:n energiatehokkaista ratkaisuista myös Kontrahti-lehdestä.



Palaa uutiskirjeen etusivulle

 

 
Copyright | Rekisteri